Osuuskunta Winean haasteena 100 000 euron liikevaihto – matkalla ennätyslukemiin
Vuoden 2020 syksyllä Turun ammattikorkeakoulun BisnesAkatemian osuuskunta Winea asetti tavoitteekseen olla ensimmäinen BisnesAkatemian osuuskunta, joka yltää puolentoista vuoden aktiiviajallaan sadan tuhannen euron liikevaihtoon. Kyseinen rajapyykki oli toki ohitettu joissakin Suomessa toimineissa tiimioppimisen osuuskunnissa, mutta Turussa luku oli vielä tuolloin utopiaa. Loistavan ensimmäisen vuoden jälkeen Winean liikevaihto oli kuitenkin vasta vain noin puolessa välissä tavoitteesta. Winean tavoite sadantuhannen euron liikevaihdosta täyttyi, ja näin Turun ammattikorkeakoulun BisnesAkatemia sai kehyksiinsä ensimmäisen tämän rajapyykin ylittäneen osuuskunnan.
Kirjoittajat: Nikolas Laaksonen ja Marita Nummi-Wikström
Ensimmäiseen vuoteen kuului kaksi isoa projektia: Friend’s Kitchen Oy:n kanssa toteutettu uuden street-food brändin kehitys ja pilotointi sekä Herkku- ja lahja Murenan pop-up-myymälä kauppakeskus Skanssissa.
Myös muut projektit kuten tapahtuman järjestäminen (K-market Ilmarisen avajaiset), verkkokauppa (Puupokat) ja kyselyiden toteuttaminen (Turun Ammattikorkeakoulun Focus-ryhmäkysely) auttoivat polkaisemaan liiketoimintaa toden teolla käyntiin.
Projektit toivat paljon osaamista tärkeissä oikean elämän bisnestaidoissa ja lisäsivät samalla nälkää liiketoiminnan kehittämisen.
Liikevaihtotavoite alkaa tuntua mahdolliselta
Idea sadan tuhannen euron liikevaihtotavoitteesta nousi ilmoille jo 2020 keväällä, mutta haudattiin hetkeksi Covid-19 pandemian lykätessä ja peruuttaessa projekteja.
Kesällä ajatus kuitenkin otettiin uudestaan pöydälle tuottoisan Friend’s Kitchen projektin vauhdittamana. Syksyllä tiimistä muovautui entistä dynaamisempi ja itseluottamus omaan tekemiseen kasvoi entisestään. Tuottoisa Herkku ja Lahja Murenan kanssa toteutettu projekti otettiin syksyn pääfokukseksi, tavoitteena kehittää projektista vielä edellistä vuotta parempi. Kuluttajamyynnin lisäksi haluttiin nyt mukaan myös B2B-myyntiä.
Syksy lähti vauhdikkaasti käyntiin BA:n historian ensimmäisen myyntikilpailun saattelemana. Kahden päivän pituisessa Winean järjestämässä kilpailussa uudet, juuri aloittaneet osuuskuntatiimit ottivat mittaa toisistaan myymällä joululahjoja yrityksille. Tavoitteena oli luoda BisnesAkatemiaan uusia perinteitä ja lisätä yhteisöllisyyttä. Kilpailuun osallistuneet uudet BA-opiskelijat olivat tyytyväisiä kilpailusta saamiinsa itseluottamukseen ja uuteen intoon.
Kilpailun jälkeen katseet jälkeen siirtyivät omaan Murena-yritysmyyntiin, johon haluttiin keskittyä edellisvuotta paremmin. Tämä osoittautui hyväksi strategiaksi, sillä B2B-myynti kasvoi noin 500 % edelliseen vuoteen verrattuna. Osuuskuntalaiset totesivat myyntitaitojensa karttuneen varsin paljon vuoden takaisesta.
Ison yhteisen Murena-projektin lisäksi toteutettiin sosiaalisen median kampanja (Säkitön Syyskuu), tehtiin digineuvontaa ja verkkosivuja (Thea Mantsinen -projekti), tuotettiin ja editoitiin mainosvideo (Yoop.fi yrittäjyyssivusto), ja viimeisteltiin kesän muut projektit. Puolentoista vuoden aktiiviaika päättyy jälleen Murena pop-up liikkeen pitoon. Skanssin sijaan vuokrattiin liiketila tällä kertaa Hansasta, jossa pystyttiin edellistä kertaa paremmin toteuttamaan joulumyyntiä ja samalla kehittämään liiketoimintaa.
Winean esimerkki innostaa muita
Winean tavoite sadantuhannen euron liikevaihdosta täyttyi, ja näin Turun ammattikorkeakoulun BisnesAkatemia sai kehyksiinsä ensimmäisen tämän rajapyykin ylittäneen osuuskunnan. Winean esimerkki toivottavasti innostaa myös seuraavia Turun BisnesAkatemia osuuskuntia nostamaan liiketoimintaansa uudelle tasolle ja uskomaan omiin tavoitteisiinsa.
Osuuskunta Winea on valmentaja Marita Nummi-Wikströmin mukaan ollut erinomainen valmennettava. Valmentaja muistaa aivan ensimmäisen tapaamisen syyskuussa 2019.
─ Tuntui siltä kuin olisimme tunteneet toisemme aina. Homma lähti tehokkaasti käyntiin ensimmäisistä katseiden vaihdoista.
Matkaan on sisältynyt värikästä toimintaa ja välillä ollaan selvitetty mutkikkaita asioita yhdessä.
─ Liekki ei sammunut hetkeksikään, aina oli uusia välitavoitteista ja haasteita mielessä. Valmentajaurani kenties paras hetki oli, kun syksyllä 2020 kesän jälkeisessä tapaamisessamme tiimi kirjoitti seinälle 100.000 € liikevaihtotavoitteensa.
Kuten aiemmin todettiin, oli matkaa tuolloin vielä paljon jäljellä, mutta sammumaton työ ja usko onnistumiseen vei lopulta myös perille. Winean aktiiviset jäsenet jatkavat nyt erinomaisesti käyntiin lähtenyttä uraansa. Yrittäjiä tästä porukasta on tullut jo ainakin 30 %.