Erilainen lähestymistapa oppimiseen

15.02.2021

Avalie Group -osuuskunnan 16 jäsentä on ensimmäisen syksyn aikana ehtinyt menestyä myyntikilpailussa, aloitella urheilumarkkinointia eri muodoissa, auttaa yrityksiä asiakassuhteiden kehittämisessä, laatia videomainoksia sekä paketoida paikallisia tuotteita ja palveluita yrityslahjoiksi. Tiiviin yhdessäolon ja pitkin syksyä jatkuneiden ryhmäytymisharjoitusten myötä ryhmäläiset tuntevat toisensa erittäin hyvin ja tiimissä on avoin ja kannustava henki. kirjoittajat: Andreas Hyvärinen, Keven Tuominen ja Kai Schleutker

Opiskelijoiden vetämät treenit
Yhtenä suurimmista eroista ns. perinteiseen oppimiseen ovat opiskelijoiden vetämät kolmen tunnin ”treenit” yhdessä opettaja-valmentajan kanssa sovituista liiketalouden aiheista. Tämä oppimismuoto toteuttaa sosio-konstruktivistista oppimiskäsitystä, jossa keskeistä on ryhmäperustainen oppiminen sekä aiheiden mielekkyys kullekin opiskelijalle. Liiketalouden laajasta kentästä on tärkeää opiskella niitä asioita, joilla saavutetaan parhaiten relevantteja työelämätaitoja. Oppimismotivaatio taas syntyy parhaiten silloin, kun aiheet ovat opiskelijoille kiinnostavia ja/tai liittyvät tekeillä oleviin projekteihin.

Jokainen on jo ehtinyt vetää syksyn aikana useammat treenit ja kokemus on ollut valaiseva. Olemme huomanneet, kuinka esiintymisen kynnys on madaltunut huimasti ryhmässämme myös niiden opiskelijoiden kohdalla, joilta se ei tule luonnostaan. Kun saadaan itse valita aihe ja ’opettamistapa’, saadaan samalla esiintymisvalmiuksia esimerkiksi asiakastilanteisiin, sekä hienoja kokemuksia oppimisesta. Oppimistapoja voivat olla esimerkiksi ryhmän osallistaminen välitehtävin, tiedonhaku, tilanteiden simulointi tai joskus myös ulkopuolisen asiantuntijan käyttö.

Kun pääsee itse järjestämään muiden oppimista, oppii myös päättelemään, mikä tapa kulloinkin toimii parhaiten. Tämä treenikokemus antaa paljon erilaisia valmiuksia erilaiseen ryhmässä toimimiseen. Tämän pohjalta osaa vetää luontevasti koulutuksia myös erilaisissa työelämätilanteissa, asiakkaille tai vaikka omalle tiimille.

Lukeminen ja tiedonhankinta
Monille myönteisenä yllätyksenä opinnoissa ovat olleet myös joka toinen viikko pidettävät kirjapiirit. Ennen opintoja moni oli lukenut hyvin vähän, nyt lukeminen on lisääntynyt merkittävästi ja siihen on tullut mielekkyyttä. Se, että saa itse valita kirjan, jonka lukee kulloiseenkin kirjapiiriin, tuo samalla vastuullisuutta ja vapautta. Emme valitse ensimmäistä vastaan tulevaa, aiheeseen sopivaa kirjaa, vaan kirjan valitsemiseen käytetään aikaa. Kun itse pystyy vaikuttamaan lukemiseen, tietysti on järkevää valita mielekäs ja kiinnostava kirja. Jokaisella on erilaiset lukemismieltymykset, eikä yksi ja sama kirja näin kykene miellyttämään jokaista lukijaa. Kunkin kirjaesityksen jälkeen kirjapiireissä myös keskustellaan teemoista ja kirjoitetaan aiheesta reflektio. Kirjapiireissä oppii myös perustelemaan omia näkemyksiään ja toisaalta yhdistämään niitä muiden näkemyksiin, sekin on ollut kehittävää.