Sini - Osuuskunta Meilo
Sini
KPMG:n Läntisen alueen myyntivastaava, The SHIFT-tapahtuman myyntipäällikkö ja maisterivaiheen opiskelija Turun kauppakorkeakoulussa
Osuuskunta Meilo
Valmistunut 2013
Näin jälkeenpäin osaan arvostaa BisnesAkatemian tuomaa kokemusta oikeista projekteista, joista on ollut todella paljon hyötyä työelämään. Osuuskuntamme koostui liiketalouden ja tietojenkäsittelyn opiskelijoista ja olimme keskittyneet markkinointiin ja mainostoimiston töihin. On tärkeää, että tiimissä toimii monenlaisia persoonia ja osaajia. Toimin osuuskunnassamme myös varatoimitusjohtajana ja apuvalmentajana.
BisnesAkatemiasta sain tärkeitä yrityskontakteja, opin bisnesmaailmaa ja tiimityöskentelytaitoja. Lisäksi pääsin vierailemaan ja tekemään yhteistyötä Mondragoniin, jossa opiskellaan samalla oppimistyylillä. Opinnäytetyöni tein Vietnamissa, jossa selvitin miten tätä konseptia voisi viedä sinne.
Vinkit BisnesAkatemia opiskelijalle:
- Tee projekteja monipuolisesti ja avoimin mielin erilaisten ihmisten ja osaajien kanssa
- Analysoi omia vahvuuksia ja vie niitä eteenpäin projektien avulla, jotta tuet urakehitystäsi
- Pidä huoli kuitenkin arvosanoistasi mahdollisia jatko-opintoja varten