Riina - Osuuskunta Visioona

19.12.2021

Riina
Campus Host, Salo IoT Campus
Valmistunut 2017
Osuuskunta Visioona

“Lukion abivuonna kävin tutustumassa BisnesAkatemiaan ja se kolahti heti. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut yrittäjyydestä, mutta koin BisnesAkatemian käytännönläheisen, tiimi- ja projektityöskentelyyn pohjautuvan oppimistavan itselleni sopivaksi.

BisnesAkatemiassa pääsin toteuttamaan monia mielenkiintoisia projekteja, kehittämään itseäni ja tiimityöskentelytaitojani sekä luomaan uusia verkostoja. Parhaiten mieleeni on jäänyt Microsoftille tekemäni isot projektikokonaisuudet: valtakunnallisen oppilaitoskiertueen järjestäminen sekä O365-markkinointikampanja korkeakouluille. Yhteistyö Microsoftin kanssa oli itselleni aluksi iso hyppy tuntemattomaan, mutta projektien myötä innostuin aiheesta todella ja tätä kautta löysin myös aiheen opinnäytetyölleni. Itse pääsin BisnesAkatemiassa myös toimimaan osuuskuntamme varatoimitusjohtajana, apuvalmentajana nuoremmille opiskelijoille sekä kerryttämään kansainvälistä kokemusta opiskelijavaihdon ja ulkomailla suoritetun työharjoittelun puitteissa.

Parhaimmillaan BisnesAkatemia tarjoaa hyvät eväät työelämään siirtymiseen sekä jatko-opintoihin. Työelämään siirtyminen ja työnhaku oli helppoa, kun ansioluetteloon sai koottua opiskeluajoilta mainintoja monipuolisista projektikokonaisuuksista, vastuutehtävistä ja kansainvälisestä kokemuksesta. BisnesAkatemia-opinnoista on ollut minulle valtavasti hyötyä myös nykyisessä työssäni Salo IoT Campuksella. Työssäni Campus Hostina oma-aloitteisuudella, pitkäjänteisyydellä ja aidolla mielenkiinnolla omia tehtäviään kohtaan pääsee pitkälle – samat opit pätevät mielestäni hyvin myös BisnesAkatemiassa!”

 

Vinkit BisnesAkatemian opiskelijoille:

  • Asenne on tärkein – tee projekteja ja kehitä omaa osaamistasi itsesi takia eikä pelkästään opintopisteiden tai arvosanojen vuoksi. Aktiivisuus ja aito mielenkiinto ovat avaintekijöitä!
  • Haasta itseäsi, kokeile rajojasi ja hakeudu myös epämukavuusalueellesi. Joskus parhaat jutut löytyvät sieltä mistä vähiten odottaa!
  • Ole itsenäinen mutta hyödynnä myös tiimin tuki. Oppikaa toisiltanne!
  • Käytä hyväksi myös koulun tarjoamat kansainvälistymismahdollisuudet.