Yhteistyössä varsinaissuomalaisten yrittäjien kanssa

18.03.2022

Teskti: Laura Peltonen ja Hannah Kondratjeff

Syksyllä 2021 osuuskuntatoimintansa aloitti 16 oppilaasta koostuva osuuskunta Valar. Sittemmin osuuskunta on tiivistynyt 13 henkeen, koska muutama opiskelija on lähtenyt perustamaan omia yrityksiään.

Alku oli kaikille uusille BisnesAkatemian opiskelijoille jännittävää, mutta alkujännityksestä on päästy yli ja Valar on syksyn ja alkavan kevään kautta muodostunut tiiviiksi porukaksi. Tiimin arki on ollut vauhdikasta monien erilaisten projektien parissa, joista yksi laajimmista on ollut Innotutka-hanke.

Ympäristöystävällistä liiketoimintaa innofoorumeista

Innotutka-hankkeen tavoitteena on auttaa ja tukea COVID-19-pandemiasta kärsineitä Varsinais-Suomen alueella toimivia yrittäjiä kehittämään uutta ja ympäristöystävällisempää liiketoimintaa innovoinnin avulla.

Hankkeeseen kuuluu erilaisia kohtaamisia yrittäjien ja asiantuntijoiden kesken. Näiden lisäksi yrittäjille tarjotaan mahdollisuutta osallistua Innofoorumeihin, jossa opiskelijat ja asiantuntijat työstävät yhdessä yritysten antamien toimeksiantojen parissa.

Innofoorumit alkavat aamulla yhteisellä tilaisuudella, jossa yrittäjät esittävät toimeksiantonsa. Asiantuntijat pitävät myös puheenvuoroja, jonka jälkeen käydään yleistä keskustelua innovoinnista ja saadaan käyttöön erilaisia innovointityökaluja.

Tämän jälkeen keräännytään pienempiin porukoihin, jotka koostuvat opiskelijoista ja asiantuntijoista. Näissä ryhmissä työstetään yrittäjien antamia toimeksiantoja ja luodaan esitykset aikaansaannoksista. Toimeksiantoina on ollut muun muassa markkinoinnin vuosikellon tekeminen ja yrityksen toiminnan sekä verkkosivujen kehittämistä.

Yrittäjät ovat olleet erittäin tyytyväisiä opiskelijoiden ja asiantuntijoiden tuotoksiin ja saaneet niistä vastauksia kysymyksiinsä. Moni on myös sanonut Innofoorumin tuoneen varmistuksen siitä, että heidän toimintansa on menossa oikeaan suuntaan.

Oppia ja uudenlaista kokemusta

Myös osuuskunta Valarin jäsenet ovat oppineet paljon toimeksiantojen työstämisestä ja arvokasta kokemusta, jota voi hyödyntää tulevaisuuden työelämässä. Oppia on saatu erilaisissa ryhmissä työskentelystä, innovointikeinoista sekä monesta muusta. Innovaatiofoorumit ovat olleet myös loistava paikka verkostoitua asiantuntijoiden sekä yrittäjien kanssa.